Iloa käsitöistä - keramiikkaa ja kudontaa, Lempäälä

Tule mukaan seniorikoulutukseen oppimaan, luomaan ja viihtymään käsitöiden parissa! Käsitöiden tekeminen on virkistävää ja yhdistävää – tutustut myös toisiin käsityön harrastajiin ja saat mielekästä sisältöä päiviin. Koulutuksen aikana pääset tutustumaan kahteen perinteiseen käsityötekniikkaan: keramiikkaan ja kudontaan. Koulutuksen osallistujalta ei vaadita aiempaa kokemusta – tärkeintä on uteliaisuus ja halu kokeilla uutta tai palautella mieliin aikaisemmin opittua. Tarjolla on rauhallinen ja kannustava ilmapiiri, jossa jokainen saa edetä omaan tahtiinsa.

Koulutuksen kohderyhmänä on eläkettä saavat henkilöt, jotka eivät ole ansiotyössä. Opintokeskus Sivis tukee osallistujia opintosetelein, jolloin osallistumismaksu on vain 50 € ja käytetyt materiaalit. 

Koulutuksessa opitaan keramiikan perustekniikkaa, ruukun rakentamista makkaratekniikan avulla sekä erilaisia saven kuviointitapoja. Työskentelyn ohella tulee tutuksi keramiikan työvälineet ja materiaalit. Lisäksi koulutuksen aikana perehdytään sylikangaspuiden käyttöön sekä opitaan huivin suunnittelua, sylikangaspuiden loimen rakentamista, työn toteutusta ja viimeistelyä. 

Koulutuksen tavoitteena on, että oppilas osaa keramiikan makkaratekniikan. Hän tunnistaa erilaisia savilaatuja sekä osaa käyttää lasitteita turvallisesti. Oppilas osaa valmistaa loimen sylikangaspuihin ja kutoa niillä palttinasidoksisen tuotteen.

Iloa käsitöistä -koulutus pidetään maanantaisin klo 10–13.15.  

Ryhmä kokoontuu 7 kertaa 8.9–1.12. 2025 välisenä aikana ja kokoontumiskerrat ovat 8.9., 22.9., 13.10., 27.10.,10.11., 24.11. ja 1.12.  

Opettajina Kati Salminen ja Satu Poutiainen.

Taitokeskus sijaitsee aivan Lempäälän keskustalla, tunnelmallisella Vanhalla Asemalla, osoitteessa Asematie 6. Meille pääsee helposti bussilla tai junalla ja taitokeskuksen läheisyydessä on hyvin parkkipaikkoja, omalla autolla saapuville. 

 

Hyvä asiakkaamme! 

Huomioithan, että kurssille ilmoittautuminen on sitova. Näiden ilmoittautumisten pohjalta opettaja myös hankkii tarvittavat laitteet ja materiaalit kursseille. Myös muiden kurssilaisten kannalta on harmillista, jos kurssi joudutaan perumaan viime hetkillä liian vähäiseksi pudonneen osallistujamäärän vuoksi. 

Osa kursseista toteutetaan yhteistyössä Opintokeskus Siviksen kanssa. Opintokeskus Sivis on lain mukaan velvoitettu keräämään Tilastokeskuksen määrittämiä tilastotietoja koulutusten osallistujista, siksi kurssien ilmoittautujilta kysytään joitain taustatietoja mm. sukupuoli, koulutustausta ja kieli. Tietoja käsitellään vain laajoina massatietoina vapaan sivistystyön koulutusten opiskelijaprofiilin kuvaamiseksi. 

Voit perua kurssin veloituksetta viikkoa ennen kurssin alkua, muussa tapauksessa veloitamme kurssimaksun kokonaisuudessaan. 

Lähetämme infokirjeen ilmoittautuneille noin viikkoa ennen kurssin alkua. Infosta löydät tarkemmat tiedot materiaaleista ja kurssin sisällöstä. Tarkistathan roskapostisi, mikäli kirjettä ei näy. 

Onko kurssi jo täynnä? Ilmoittaudu jonoon lähettämällä sähköposti taitokeskukseen osoitteeseen lempaala@taitopirkanmaa.fi. Olemme yhteydessä jonopaikoilla oleviin heti, jos vapaa paikka ilmaantuu.

 

 

Lisätiedot

Kaupunki
Lempäälä
Paikka
Taitokeskus Lempäälä
Järjestäjä
Taito Pirkanmaa ry
Kurssi alkaa
Kurssi päättyy
Ilmoittautuminen alkaa
Ilmoittautuminen päättyy
Kesto
28 oppituntia
Opetuskielet
Suomi
Käsityötekniikka Muut käsityötekniikat
Kurssin toteutustapa
Paikanpäällä
Kurssin pituus
Usean kokoontumiskerran kurssit
Kurssin kohderyhmä
Aikuiset
Hinta / osallistuja 50,00 €
Paikkoja vapaana 7