Taito E-P kannattajajäsenyys
Liity Taito Etelä-Pohjanmaan kannattajajäseneksi ja tue suomalaisen taidon tarinaa! Jäsenyys voimassa kuluvan vuoden loppuun saakka (1.1. - 31.12.)
Taito Etelä-Pohjanmaa ry:n jäsenenä olet tukemassa suomalaisen käsityön edistämistyötä. Jäsenille yhdistys tiedottaa toiminnasta kahdella jäsenlehdellä ja tarjoaa erilaisia jäsenetuja.
Jäsenkortti -jäsenyydellä saat seuraavat edut
- Saat Taito Etelä-Pohjanmaan järjestämistä asiakasretkistä jäsenalennuksen
- Vaihtelevia jäsenetuja, joista tiedotamme sähköpostitse lähetettävillä uutiskirjeillä.
- Saat Taito Etelä-Pohjanmaa ry:n asiakaslehden kaksi (2) kertaa vuodessa. Noudathan omasi Taitokeskuksesta.
- Vuodenvaihteessa käsityöaiheisen yllätyslahjan kiitoksena kannattajajäsenyydestä.
Taito Etelä-Pohjanmaa ry
Taito Etelä-Pohjanmaa on toiminut vuodesta 1907. Toiminta-alueena ovat Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaan maakunnan suomenkielinen alue.
Toiminta-ajatuksena on käsityökulttuurin edistäminen taitona ja elinkeinona. Taito Etelä-Pohjanmaan tärkeimmät toimintamuodot ovat käsityökurssit, työpajat, käsityön taiteen perusopetus, näyttelyt, tapahtumat, käsityömateriaalien ja tuotteiden välitys. Yhdistyksellä on myös osakeyhtiö Taito Shop Seinäjoki, jonka valikoimassa painotamme kotimaisuutta ja erityisesti pohjalaisten käsityöyrittäjien tuotteita.
Olemme osa valtakunnallista Taitoliittoa. Taitoliitto ja alueelliset taitoyhdistykset muodostavat valtakunnallisen kaksikielisen käsityön palvelu- ja asiantuntijajärjestön. Taitojärjestön verkostoon kuuluu 16 taitoyhdistystä ja niiden 100 kiinteää toimipaikkaa.